omaperäisen kuuloista. Virinää kuulee sekä muuttoparvista, että soitimelta. Laululennossa koiras aloittaa virinän ”järräävästi”.
Elinympäristö ja pesintä: Schinzii-alalaji pesii hyvin harvisena paikoin Pohjanlahden avarilla puolikasvittomilla rantalietteillä ja hietikoilla Alpina-nimirodun elinympäristöt ovat puolestaan pohjoisimman Lapin palsa- ja ylänkösoilla, Pesäkuoppa on ruohikon tai varvikon suojassa.
Muutto ja levinneisyys: Suosirrin talvehtimisalueet ovat Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Pohjois-Afrikan rannikolla. Lapissa pesivät linnut tulevat keväällä touko-kesäkuun vaihteessa ja ovat noin kuukauden myöhäisempaa joukkoa kuin rannikolla pesivät (Schinzii alalaji). Koko rannikkoalueemme parhaat liete- ja hiekkarannat ovat muuton sesonkiaikana läpimuuttajien takia aika tiheaan kansoitettuja Syksyllä muuttoaika on hyvin pitkä. Se alkaa aikuisilla linnuilla jo kesäkuun loppupuolella, mutta nuorilla linnuilla vasta elokuussa. Muutto päättyy lokakuussa. Muuttavat linnut ovat sisämaassa harvinaisempia ja niitä tapaa eniten Itä-Suomessa. Ne ovat Suomenlahden kautta muuttavia Pohjois-Venäjällä pesiviä lintuja. Suomessa on pesiviä suosirrejä Lapissa ”päälaella” ja käsivarressa” sekä siellä täällä Turun pohjoispuolella, Pohjanlahden rannikkokaistalla.
Mukava tietää: Suosirri voi muuttomatkallaan lentää yhden vuorokauden aikana toistatuhatta kilometriä. Afrikassa tai Länsi-Euroopassa talvehtivat ja Venäjän tundralla pesivät linnut ovat lintumaailman nopeimpia muuttajia.