Laji: Rantakäärme!

Tuntomerkit: Samannäköisellä mustalla kyyllä ei ole niin pitkää häntää kuin ranta eli tarhakäärmeellä. Lisäksi rantakäärmeen niskassa on yleensä valkeita tai keltaisia laikkuja. Sillä on vain päälaella suuria suomuja ja silmäterä on pyöreä kyyn pystysoikeaan verrattuna. Yleisesti ottaen rantakäärme on kyytä parempi uimarija on hoikempi sekä keskimäärin pidempi kuin kyy.

Elinympäristö ja levinneisyys: Rantakäärmeen elinympäristö on sen nimen mukainen. Veden lisäksi se suosii runsasta kasvillisuutta, louhikkoa tai kivikkoa, pakenemis- tai yöpymissuojaksi. Kesän Lämpimissä vesissä rantakäärme ui mielellään, se saattaa olla veden alla puolikin tuntia yhteen menoon. Liikkuu pääasiassa päivisin. Rantakäärme ei kyttää ravintoa vaan etsii sitä aktiivisesti kulkien. Se liikkuu niin maalla kuin vedessä, mutta harvemmin puissa. Yleisin maamme lounaisosissa, etelärannikolla ja järvialueella. Pohjoisraja suunnilleen Savonlinnan korkeudella. Hajanaisia havaintoja on vähän pohjoisempaakin.

Lisääntyminen: Paritteluaika on huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa. 6-40 munaa tulee naaraasta ulos kesä-heinäkuussa. Se sijoittaa ne kosteutta ja mätanemislämpöä sisältäviin paikkoihin, kuten lehtikasoihin, rakkolevä pengermiin tai puutarhamultaan. Poikaset vapautuvat munasta 14 – 19 senttisinä.

Mukava tietää: Suurin Pohjoismaissa tavattu yksilö oli pituudeltaan 134 cm. Rantakäärme nielee saaliinsa elävältä ja kokonaisena. Kaikki matelijamme ja sammakkoeläimemme ovat rauhoitettuja.