Tuntomerkit: Musta huppu, joka ylettyy pitkälle niskalle. Lennossa tuntomerkkinä on mustahkot siivenalustat, joiden takareuna on valkoinen
Ääni: ”Jääkä- jääkä” huudot, pienin eri muunnelmin, ovat lajin tyypillisimpiä soidinääniä. Ne erottuvat yleensä selvästi muista vesiltä kuuluvista äänistä Erilaisia nakutuksia pikkulokki ääntelee kuitenkin useammin.
Elinympäristö ja pesintä: Rehevien ruohoisten meren- ja järvenrantojen pesimälintu. Pesii mielellään yhdyskunnissa, hyllyvillä vesirajan mättäillä. Erikoista kolonioille on se että, pesintä voi tapahtua yhtenä kesana jollakin vesialueella, mutta seuraavana vuonna jo jossakin muualla. Pikkulokkia voi pitää eräänlaisena lintuveden arvokkuuden mittarina
Muutto ja levinneisyys: Pikkulokki muuttaa elo-syyskuussa Välimeren rannikolle. Palaa yleensä toukokuussa. Kevätmuuttajia näkee vierailemassa aika yleisesti jopa karuillakin lintuvesillä. Laji pesii siellä täällä noin Rovaniemen korkeudelle asti. Sitä pohjoisempana pikkulokista on vain hajahavaintoja. Lounaisimmasta Suomesta pesivänä laji puuttuu kokonaan.
Mukava tietää: Ensihavainnot pikkulokista on tehty maassamme 1800 luvun puolivälin jälkeen. Laji on levinnyt meille kaakosta käsin. Runsastunut viime vuosina nopeasti.