Laji: Made

Tuntomerkit: Made on leveäpäinen, pitkän kiemurteleva pohjakala. Mateen suomut ovat pienet ja iho limainen, väriltään ruskea ja siinä on mustia laikkuja. Värit kuitenkin vaihtelevat. Viiksisäle roikkuu alaleuan kärjestä.

Elinympäristö ja levinneisyys: Mateita elää kylmässä vedessä, eli kesäisin uiskentelee syvällä. Ruumiinmuoto kertoo sopeutumasta pohjan läheisyyteen. Vaatii vedeltä runsasta happipitoisuutta. Elaa suolattomassa vedessä koko maassa, murtovedessä rannikon läheisyydessä.

Lisääntyminen: Mateet kutevat tammi-maaliskuussa jään alle, yleensä 1-3 metrin syvyyteen. Kutu lasketaan melko tasaiselle pohjalle jonkinlaiseen kutukuoppaan.

Mukava tietää: Suomen suurin made on painanut 15,5 kg. Kutevia mateita pyydetään ja nautitaan suurella halulla. Myös runsas mäti syödään. Pyyntivälineet ovat moninaiset. Harrastaja saattaa uittaa verkot jään alle, naarasmateen nytkähtelyä matkiva, pohjalla makaava syötiton ryöstopilkki pyytää parittelukumppania etsivia koiraita. Mateet kulkevat pohjalla ’polkuja’ myöten, ja pyydyksen siirtäminen parilla metrillä saattaa parantaa saalista huomattavasti. Suomen merivesiltä on saatu muutama neliviiksimade. Tämä yksinomaan merissä elävä laji esiintyy hyvin harvinaisena Itämeren syvissä vesissä. Meidän mateestamme sen erottaa viiksien lukumäärän lisäksi yhdestä pitkästä selkäevästä.