Tuntomerkit: Kelvollinen tuntomerkki on ruovikkoon täydellisesti sulautuva väri. Vihertävillä jaloillaan tinasotilaaksi ruovikkoon jähmettynyt lintu on todella hyvässä suojassa. Lisäksi se osaa vielä huojua tuulen heiluttaman ruovikon mukaan. Lennossa se on leveine siipineen kuin huuhkaja. Koiras tekee iltahämarissa ja yöllä pesimäalueellaan lentoja ruovikosta toiseen
Ääni: Kumea basso on helppo oppia muistamaan kaulushaikaran ”foräytykseksi”. Aluksi sitä ei edes osaa luulla linnun ääneksi.
Elinympäristö ja pesintä: Meren ja järvien rantaruovikoiden lintu. Kaulushaikara asustaa mieluiten sakeita ja laajoja ruovikoita. Se voi ottaa elinpiirikseen myös useamman pienen ruovikkoalueen. Joinakin vuosina kaulushaikaroiden huutelua voi kuulla paljon varsinaisen pesimäalueen pohjoispuolelta. Ruokoista kyhätty kekopesä on piiloutunut kasvillisuuden kätköön. Kaulushaikara on moniavioinen ja koiraalla voi olla haaremissaan monta naarasta.
Muutto ja levinneisyys: Linnut lähtevät elokuussa kohti Länsi-Eurooppaa ja palaavat huhtikuun lopulla tai toukokuun alkupuolella. Muuttajia näkee harvoin. Laji pesii melko yhtenäisesti Joensuu-Pori linjan eteläpuolella. Pohjoisempana, aina Oulun korkeuksia myöten, elelee siellä täällä huutelevia koiraita. Näiden pesintä on epävarmaa.
Mukava tietää: Viime vuosikymmenien aikana kanta on pikkuhiljaa vahvistunut ja siihen syynä lienee vesien rehevöityminen.