erikoistuntomerkki. Lintu lentää suoraviivaisesti ja päättäväisesti, kuten kuikat yleensä. Kaula on lennossa vähän notkolla ja siluetti ”takavatsainen” (lentävä kuikka on kaarella kuin silta).
Ääni: Kakatus on hyvä kaakkurin tuntomerkki. Niitä lintu ääntelee usein pitkiä sarjoja. Lähtiessään vedestä lentoon siltä pääsee joskus yksittäisiä kauaskantavia ”valitushuutoja”. Kaakkurin äänet ovat kaikkiaan hyvin erikoisia.
Elinympäristö ja pesintä: Suo- ja tunturilampien pesimälintu. Pesii sekä avosoilla, että metsäreunaisilla lammilla. Ruokailuvedet voivat olla suuria ja kaukanakin pesimälammesta. Pesä on aivan vesirajassa heinien tai varpujen suojassa.
Muutto ja levinneisyys: Syys-lokakuussa se painaltaa ”kuin raskaassa lastissa” kohti Länsi-Euroopan rannikkoa. Palaa pesimäpaikoilleen huhtikuun lopulla tai toukokuussa. Muuttajia voi tavata huutelemassa kauaskantavalla äänellä erilaisilla vesillä, mutta myös lentämässä taivaalla. Etelä-, Keski-, ja Länsi-Suomessa on laajoja kaakkurista ”tyhjiä” alueita. Muuallakin maassa se on erittäin vähälukuinen pesimälintu.
Mukava tietää: Kannan taantumisen syynä pidetaan lähinnä lisääntynyttä kesämökkiasutusta, suo ojitusta ja oliyonnettomuuksia talvehtimispaikoilla. Kaakkurista on monenlaisia vanhoja kansanuskomuksia, linnun pelottavan ja valittavan äänen vuoksi.