punakeltaiset jalat sekä iso keltainen nokka, jossa on punainen täplä, erottavat harmaalokin kalalokista. Meri- ja selkälokista lajin erottaa harmaa selkä. Lennossa näkyy siivenkärjillä mustan ja valkoisen värin alueet pienempinä kuin kalalokilla. Musta alue on pienempi kuin meri ja selkälokilla.
Ääni: Matalat honottavat ”ao” mouraisut ja haukuntakakatukset sekä joskus voimakkaat kiljaisut ovat harmaalokin ääniä. Äänet ovat niin vihamielisen kuuloisia, että saa pesää lähestyvän tunkeilijan usein pelästymään. Soidin kaklatus on pari rämäkkää ”klailijo” huutoa ja sitten perään kaklatus.
Elinympäristö ja pesintä: Harmaalokki pesii yhdyskunnittain karuilla meren rannoilla ja luodoilla sekä sisämaan suurilla järvillä. Myös laajat rimpisuot ovat monin paikoin asuttuja. Pesii nykyisin myös kaupungeissa. Heinän korsista koottu pesä on useimmiten maassa, kaupungeissa pesän voi löytää kerrostalojen katolta.
Muutto ja levinneisyys: Harmaalokki muuttaa syys-lokakuussa eteläiselle Itämerelle. Osa talvehtii myös maamme etelärannikolla. Palaa maalis-huhtikuussa. Muuttomatkoilla harmaalokkeja voi yrittää silmäillä korkealta taivaan sinestä, josta kuuluu niiden matalia ääniä. Pesii noin Sodankylän korkeudelle saakka. Suomen ”päälaella” on erillisesiintymä.
Mukava tietää: Kanta on vahvistunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä.