urpiaisen erikoistuntomerkkejä. Hemppokoiraalla on kyllä punaista päälaella, mutta siltä puuttuu musta leukalappu. Rinnan punavari on kesällä voimakkaimmillaan. Nuorilta yksilöiltä punaväri puuttuu. Siivessä on yhdestä kahteen vaaleaa raitaa. Pesimäajan ulkopuolella urpiaiset elävät rauhattomasti liikehtivissä parvissa.
Ääni: Nopeat ”’-i-ji” tai ”sin-sin-sin” äänisykähdykset kuuluvat taivaalta, mutta linnun laskeutuessa puuhun se alkaa toistella usein myös ”tyiii” tai surraavasti ”sryilli” ääniä. Suuresta parvesta kuuluu vain yksi äänten sekamelska. Varsinkin kevaan paluumuuttajilla ”keskustelu” on yhtä hälinää.
Elinympäristö ja pesintä: Pesii hyvin erilaisissa metsissä, jopa avomailla. Tavallisin pesimäympäristö on etelässä rämemetsä ja Lapissa tunturikoivikko. Pesän voi löytää myös valoisasta vanhasta korvesta, hakkuuaukealta tai lähes avoimen suon tiheäoksaisesta puusta. Pesä on usein männyssä tai koivussa vaihtelevalla korkeudella. Ruuanhakuretket voivat ylettyä kauaskin pesäpaikalta.
Muutto ja levinneisyys: Urpiainen tekee epäsäännöllisiä vaelluksia ravintotilanteen mukaan. Laji vaeltelee pesimäajan ulkopuolella lähes aina. Vaellus ulottuu usein Keski- ja Etelä-Venäjälle asti. Joinakin syksyinä kun lehtipuissa on runsas siemensato urpiaisparvet säpsähdyttävät kirmaisemalla ruokailemaan pihakoivuun tai nokkospensaaseen. Keväällä urpiaiset laskeutuvat monesti siementen syöntiin pihan pälvipaikoille. Vain Suomen eteläisin osa on tälle lajille täysin pesimätöntä aluetta.