selkälokista merilokin erottaa, harmaanpunertavien jalkojen perusteella. Suurimpien selkälokkien ja pienimpien merilokkien kokoero on ainakin 5 cm, keskimäärin kokoero on kuitenkin suurempi, n.13 cm. Lisäksi pienen vertailun jälkeen oppii huomaamaan, että merilokilla on siivenkärjen valkoisen pisama hieman suurempi. Merilokin käyttäytyminen arkaa ja ruhtinaallista. Kaukana ja usein korkealla se kiertelee lähestyjää verkkaisin siivenlyönnein.
Aani: Merilokille on tyypillistä römeä ”glaoo” -huuto. Ääni muistuttaa sekä selkä- että harmaalokkia. Kaklatus on römäkän mahtipontinen rotkotus.
Elinympäristö ja pesintä: Merilokki suosii koko rannikkoalueemme ulkoluotoja. Se pesii harvalukuisena myös rimpisoiden harmaalokkiyhdyskunnissa ja suurten järvien saarilla. Pesä on maassa avoimena.
Muutto ja levinneisyys: Etenkin leutoina talvina osa linnuista jää talvehtimaan etelärannikon tuntumaan. Suurin osa lentaa kuitenkin ennen talven tuloa Itä-ja Pohjanmerelle. Muuttajat palaavat maaliskuussa ja huhtikuun alkupuolella. Pesimättömiä sekä nuoria lokkeja näkyy merenrannoilla, rantakaupunkien kaatopaikoilla sekä sisämaan suurilla järvillä ja soilla. Merilokki elää koko maamme rannikkoalueella, paikoin sisämaan suurimmilla järvillä ja rimpiscilla. Oma pohjoinen esiintymä on Jäämereltä Suomen ”päälaen” koillisosaan ulottuva kiila.