Sopeutuvana eläimenä kettu on levittäytynyt tasaisesti koko Suomeen.
Lisääntyminen: Kiima-aika on kevättalvella. Vaikka kettu ei ole kiinteästi yksiavioinen kuten susi, jotkut kettu-urokset saattavat osallistua perhe-elämään. Runsaan kahden kuukauden kestävän kantoajan loppupuolella naaras valitsee käyttämistään pesäpaikoista yhden ja synnyttää sinne pentunsa. Pentuja syntyy tavallisesti 3-8, joskus enemmänkin. Pennut emonsa seurassa jättävät pesänsä useimmiten kesä-heinäkuun taitteen tienoilla. Pentue hajoaa syyskesällä.
Jäljet ja jätökset: Ketun jäljet muistuttavat pienen koiran jälkiä. Ketulla on monta kulkutapaa. Tavallisimmat ovat ravi ja käynti jolloin taakse jaa helminauhaa muistuttava jälkijono. Jälkien varsilta löytyy tummia koiramaisia ulostepötkoja, sekä kaivantojälkiä. Jäljet kertovat ketun pyydystäneen lumen alta pikkunisäkkäitä tai kaivaneen esille vanhoja kätköjä tai haaskoja.
Mukava tietää: Musta ja hopeakettuja on hankittu jo kauan sitten tarhoihin. Mustaketun ja tavallisen värisen ketun jälkeläiset ristiketut ovat niinikään olleet suosittuja turkiksia. Lisäksi tarhoilla on syntynyt muunkinlaisia värimuunnoksia, muun muassa täysvalkoisia albiinoja. Muunnokset ovat yleensä arvokkaampia kuin luonnossa elävän punaturkin värimuoto. Luonnossakin tavataan joskus poikkeavan värisiä yksilöitä, niin sanottuja ristikettuja ja albiinoja. Huippuikä noin 15 vuotta.